Anni Honkajuuri

  • Keramiikkataide
  • Keramiikka
  • Opettaja
  • Kanta-Häme

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo

  • Kokenut

Oletko pohtinut sitä miten tapasi ajatella on kehittynyt? Miten ajattelet asioita? Huomaatko ajatuksesi olevan kuplassa, päästeletkö sammakoita suustasi entä saatko ajatuksesi liitämään? Miten tämä kaikki oikein tapahtuu? Miten ajatuksesi on rakentunut: Tietoa tiedon päälle vai ehkä limittäin ja lomittain, mahdollisesti sirpaleisesti?

Tällä hetkellä tavoitteeni on tehdä ajatuksen rakenteet näkyväksi, kolmiulotteiseen muotoon puetuiksi. Samalla kun teen kolmiulotteisia rakennelmia huomaan tutkivani omaa ajattelun tapaani sekä myös oppimisen tapaani.
Olen keraamikko ja siksi käytän tällä hetkellä materiaalina pellavapaperiposliinia. Olen tehnyt pellavapaperiposliinitöitä jo useamman vuoden, mutta viime vuoden aikana olen löytänyt aivan uuden tavan käyttää posliinisavea. Takana on siis monenlaisia kokeiluja. Työni rakentuvat pienistä läpikuultavista pellavapaperiposliiniosista. Koen, että työni ovat arkkitehtoonisia veistoksia, jotka kertovat ajattelun kasvamisesta, rakentumisesta ja laajenemisesta sekä ajattelemisen vaikeudesta.

Ihmisten ajattelutapaan vaikuttaminen on myös avain yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Keraamikkouden lisäksi olen kuvataideopettaja ja haluan jakaa oppimaani eteenpäin. Opettajuus on osa minuuttani ja koen että olen parhaimmillani kun voin tehdä taiteellista työtäni, oppia uutta sekä jakaa tätä oppilailleni sekä tutkia asiaa heidän kanssaan. Oman taiteellisen työni kautta ymmärrän miten oppilaani voivat vaikuttaa maailmaan oman taidetöidensä kautta.

Olen Anni Honkajuuri, kuvataideopettaja (TaM) ja muotoilija (Yamk).
Olen paljasjalkainen Hämeenlinnalainen. Olen virkatyössäni Visiaalisten taiteiden koulu Aimossa Hämeenlinnassa. Koulu tarjoaa taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille, myös vauvoille on tarjolla värikylpyä. Omassa opetustyössäni tärkeintä on luoda oppilailleni positiivia kokonaisvaltaisia kokemuksia taiteen parissa. Haluan korostaa sitä että meillä on monta aistia jolla kokea elämää, ei vain näköaisti vaan myös tunne, tunto, kuulo ja hajuaisti. Yksi tärkein asia on opettaa heitä ajattelemaan taiteen kielellä. Ajatukseni on että taidekoulusta saa makeita eväitä elämää varten vaikkei taiteilijan tie sitä kautta avautuisikaan. Olen tuttu kasvo sekä opetusalalla mutta myös muissa Hämeenlinnan kulttuurikohteissa mm. Taidemuseon kanssa on kehitteillä yhteistyötä, Taidekasarmilla työskentelin 11 vuotta, olen Hämeenlinnan Taiteilijaseuran, Taiteilijat O:n sekä tietysti Ornamon jäsen.

Keramiikkatyöni on varsin vakavasti otettava työ, olen aktiivisesti ottanut osaa yhteisnäyttelyihin, työskennellyt Englannissa keramiikkastudiossa, tehnyt keramiikkamatkoja Aasiassa, järjestänyt keramiikka-alan tapahtumia erityisesti Hämeessä.

Työhistoria

Avaa CV

Työkokemus

Päivitetty 4/2024

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo, Hämeenlinna

Kuvataideopettaja, keramiikan opettaja

2006 – nykyhetki

Koulutushistoria

Päivitetty 4/2024

Taideteollinen korkeakoulu

Taiteen maisteri

1999 – 2005

Forssan ammatti-instituutti

Artesaani

2007 – 2009

Lahden muotoiluinstituutti

Ylempi ammattikorkeakoulututkinto, muotoilija

2012 – 2014

Vauvojen Värikylpyohjaajakoulutus, Pori

Värikylpyohjaaja

2015 – 2015

Taideyliopisto

Johdatus kuratointiin

2021 – 2021

Työnäytteet

2019

Feel it

Kivitavarasavesta ja lasitetut kirjaimet ovat piilossa verhon takana, voit tunnustella kirjaimia. Millaisia tuntemuksia keraaminen pinta herättää?

2019

Yleiskuva yhteisnäyttelystä Galleria Rongasta, Tampereelta

Kuvassa on pellavapaperiveistoksiani vuodelta 2019.

2019

Pellavapaperiposliini veistos

2023

Keraaminen veistos

2024

Keramiikka installaatio

Pieniä ihmeitä koostuu sadoista omalta pihalta kerätyistä kasveista, kukista, terälehdistä, sienistä ja siemenistä.

2019

Pellavapaperiposliiniveistos

Lämmön vaikutuksesta taipuneet kukan terälehdet.

2022

Kaksiosainen veistos

Pellavapaperiposliinista rakennettu veistospari, joka on lasitettu.

2021

Veistos

Käsinrakennettu, läpivärjätty pellavapaperiposliiniveistos. Veistoksessa on käytetty muovailtavaa lasietta, joka on nähtävillä kiiltävinä pisaroina.

2020

Veistos

Pellavapaperiposliinista rakennettu veistos.

2020

Yleiskuva yksityisnäyttelystäni Galleria Uusi Kipinässä, Lahdessa.

2021

Yleiskuva yksityisnäyttelystäni Galleria Paperihuoneelta Hämeenlinnasta.

2023

Yleiskuva näyttelystä.

Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry, saksalaisen Taiteilijaseura BBK-Cellen ja Taidekollektiivi 10+1 yhteisnäyttely. Hämeenlinnassa kesällä 2023. Smile teoksen keraamiset hymyt olivat levittäytyneet pitkin näyttelytilaa.

Lisää samankaltaisia profiileja

Miia Kajaani
Miia Kajaani
Teollinen muotoilu
Elli Maanpää
Elli Maanpää
Visuaalinen taide
Anette Kulmakorpi
Anette Kulmakorpi
Muotisuunnittelu
Antti Anttalainen
Antti Anttalainen
Teollinen muotoilu
Elina Helenius
Elina Helenius
Tekstiilitaide
Laura Tossavainen
Laura Tossavainen
Palvelumuotoilu